Yliopisto Raksilaan vai Linnanmaalle

Heti alkuun selittely-osuus: En ole perehtynyt kaikkiin dokumentteihin enkä suunnitelmiin, joten mutulla mennään nyt. Lisäksi pidätän itselläni oikeuden mielipiteen muuttamiseen, mikäli mielipiteeni on muuttuakseen. Sitten mielipiteeni: tämänhetkisten tietojeni...

Kiusaaminen kitkettävä politiikasta

Nyt on parhaillaan menossa ehdokashankinnan aika. Siis me eri puolueiden paikallistason aktiivit kyselemme mielestämme fiksuilta ja todennäköisesti oman puolueemme arvot jakavilta ihmisiltä alkaisivatko he ehdokkaiksi kuntavaaleissa. Kun olen kysellyt ihmisiltä...

Keittobanaanicurry ja ajatus kasvisruuista

Koska meidän kaikkien täytyy ilmastonmuutoksen hillitsemiksi siirtyä kasvispainotteiseen ruokaan (ja tarkemmin sanottuna vielä vegaanismiin painottuvaan), olen viime vuodet pikku hiljaa kääntänyt meidän taloutemme ruokailuja vegaanisemmiksi. Enkä koe jääneeni paitsi...

Kaali-kookoscurrylla hävikkiä torjumaan

Jos väittäisin, etten koskaan ole sulattanut kalan mätiä porkkanaraasteen sijaan tai parsaa vihreiden papujen sijaan, uskoisitteko? En minäkään. Äsken nimittäin kävi niin, että tulin ottaneeksi pakastimesta juurikin parsaa papujen sijaan. Se johtuu siitä, että aina...

Riittävää tietoa päätösten pohjaksi, kiitos!

Näin varavaltuutetun ja aika lailla rivikuntalaisen näkökulmasta kun seuraa polittista päätöksentekoa, ei voi välttyä ajatukselta että turhan usein päätöksiin ryhdytään puhtaasti ideologiapohjalta ja faktat unohtaen. Tosiasioiden väheksyminen tuli väistämättä mieleen,...

Tempeä kokeilemassa – pitkästä aikaa

Oletko miettinyt, mitä tempe on ja kannattaako sitä maistaa? Kannattaa. Joskus vuosia sitten kokeilin pari kertaa, unohdin koko tempen useammaksi vuodeksi ja tuossa yhtenä päivänä tein siitä pitkästä aikaa ruokaa ja hyvää oli. Ylipäätään kokeilen mielelläni uusia (tai...

Fenkolirisottoa testaamassa

Teinpä eilen fenkolirisottoa Kotilieden ohjeella. Kokeilin taannoin fenkoli-mascarpone-pastaa ja se onnistui niin hyvin, että päätin testata fenkolirisotonkin. Ihan ohjeen mukaan, ajattelin taas kunnes kirjoitin ohjeen tähän: 2 rkl öljyä (tätä noudatin tarkasti,...

Taivaallisen hyvä parsa-perunasalaatti

Voi taivas, miten hyvää tulee, kun melkein noudattaa tätä Yhteishyvästä löytynyttä paahdetun parsa-perunasalaatin ohjetta! Suolan, pippurin ja öljyn unohdin perunoista ja pinjan siemenet korvasin cashew-pähkinöillä. Salaattijuuston korvaan ensi kerralla kaurapalalla....

Kikhernemuhennos ja muutenkin vain hyviä ruokia

Meillä tehdään nykyään vain hyviä tai tosi hyviä ruokia. Koska syöminen nyt vain sattuu olemaan mun elämäni tarkoitus ja koska jos haluaa muuttaa elämäänsä ympäristö- ja ilmastoystävällisemmäksi, kannattaa muutos tietenkin tehdä parempaan eikä pahempaan. Ja koska olen...

Meidän muutoksiamme ilmaston hyväksi

Mitä muutoksia meillä on tehty, jotta omalta osaltamme vähentäisimme ilmaston lämpenemistä? Meillä on siirrytty pitkälti vegaaniseen ruokavalioon. Kasvispainotteisuutta on lisätty vuosi vuodelta ja pari, kolme viime vuotta on eletty pitkälti vegaanisesti. Ei...

Naisen kunniaa saa loukata, miehen ei

Junes Lokan ja Johanna Vehkoon tapaus puhuttaa ja ajatteluttaa. Kiukuttaa, jurppii ja ottaa päähän. Käräjäoikeudenkaan mielestä ei ollut epäilystä siitä, etteivätkö sanat natsi ja rasisti olieet paikkaansa pitäviä. Silti Johanna Vehkoo tuomittiin. Tämä tapaus syö...